sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Realistisia tavoitteita

Taas on melkein vuosi ollut välissä, ennen uutta postausta. Yllättävää, eikö? En jaksa nyt käydä läpi viimeisen vuoden tapahtumia, se ei ole olennaista nyt tässä postauksessa. Kuten otsikkokin jo vähän kertoo, tässä tekstissä aion käydä vähän läpi tavoitteita tulevalle vuodelle. Oon päättänyt pitää mun tavoitteet tarpeeks realistisina, jotta ne pystyy toteuttamaan, eikä tarvitse sitten potea morkkista siitä, kun on asettanut itselleen riman aivan liian korkealle. 

Aloitan nyt heti suurimmasta tavoitteestani, joka on valmistuminen keväällä. Opinnot on vihdoin siis loppusuoralla ja valmistujaiset häämöttää enää muutaman kuukauden päässä! Mun ja valmistumisen välissä on enää loput työssäopista, pari tehtävää ja vähän matikkaa. Uskon, ja olen melkein jopa varma siitä, että mulla on käsissäni merkonomin paperit viimeistään toukokuussa. Mä olen niin innoissani tästä. Keväällä tulee viisi vuotta siitä, kun pääsin peruskoulusta, joten eiköhän nyt ole jo pikkuhiljaa aika saada tutkinto suoritetuksi. En aio kuitenkaan harmitella sitä, että on mennyt näin paljon aikaa opiskelemiseen, vaan olla iloinen siitä, miten paljon oon oppinut - niin kokemuksista kuin kouluistakin! 

Toinen tavoitteeni on vähentää punaista lihaa ja maitoa. En tee sitä eettisistä syistä, vaan lähinnä siksi, että haluan nähdä, miten punaisen lihan ja maidon vähentäminen vaikuttaa fyysiseen oloon. En aio ainakaan tässä vaiheessa kokonaan lopettaa lihansyöntiä. Lopettaminen on huomattavasti vaikeaa silloin, jos kieltää itseltään kaiken totaalisesti. Tiedän, että jo nykyisten määrien puolittaminen voi tehdä merkittäviä eroja. Ehkä siitä sitten seuraavana voisikin siirtyä myös muihin lihoihin, kuten kalaan ja kanaan. Kananmunasta en aseta mitään lupauksia, se on omasta mielestäni sen verran hyödyllinen tuote. 

Ehkä yksi haastavimpia tavoitteitani on tupakoinnin vähentäminen ja kokonaan lopettaminen. Kun sitä oikein alkaa pohtimaan, niin onhan se nyt tyhmää tahallaan imeä itseensä niitä tuhansia myrkkyjä, mitä tupakka sisältää. Miksi on ikinä pitänyt edes aloittaa? Teini-iässä oli varmaan se sosiaalinen paine, "koska kaikki muutkin". Eikä se kotonakaan ollut varsinaisesti sellainen asia, mihin oltaisiin suhtauduttu äärimmäisen kielteisesti. Toisaalta se, että se olisi ankarasti kielletty, olisi myös voinut ajaa maistamaan sitä tupakkaa. Tupakoinnin lopettamiselle on terveydellisten syiden lisäksi myös yksi melko henkilökohtainen syy, jota en ala nyt täällä avaamaan ainakaan tässä vaiheessa. 

Tässä vaiheessa en ole itselleni asettanut enempää tavoitteita, näissä on jo tarpeeksi tekemistä. Tämä(kin) teksti on ennen kaikkea itselle muistutukseksi näistä tavoitteista. Ehkä palailen vuoden loppupuolella tähän aiheeseen ja kerron, miten tavoitteisiin pääsy on onnistunut!

1 kommentti:

  1. Hyviä tavoitteita oot asettanu, tsemppiä niiden toteuttamiseen!
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista