tiistai 9. tammikuuta 2018

Aina olevinaan kiire

No, eipä ollu yllätys, että jäi taas unholaan kertomukset valmistujaisista, puhumattakaan siitä, että lupasin palata tavoitteideni toteutumiseen vielä loppuvuonna. Taas kerran jää niin paljon kerrottavaa yhteen postaukseen. Inspiraatio tähän tuli jostain syystä näin puoliltaöin, vaikka ehkä parempi vaihtoehto tähän aikaan olis olla nukkumassa, eikä nenä kiinni puhelimen näytössä. Jos nyt kuitenkin mennään asiaan...

Valmistujaiset tosiaan oli kesäkuussa ja niitä juhlittiin pienimuotoisesti kakkukahvien (ja parin skumppalasin) merkeissä, ihan kuten oli suunniteltukin. Ihmisiä piti tulla muutama enemmän, mutta kaikki ei omien menojensa vuoksi päässyt paikalle. Tarjolla oli kahta erilaista kakkua (lohi-voileipäkakku ja mansikka-juustokakku), erilaisia pikkuleipiä ja pizza-kierrepullia. Iso kiitos järjestysavuista kuuluu rakkaalle isoäidilleni! En yleensä käytä emojeita blogissa, mutta tässä on kyllä paikallaan pistää yks sydän. ❤️

Kesä tuntuu näin tammikuussa jo niin kaukaiselta, ettei enää meinaa edes muistaa, mitä kaikkea tapahtu. Juhannuksena oltiin mökillä järven rannalla ja saatiin jopa nauttia osa ajasta hienosta kelistä. Tuurin kyläkaupassa käytiin myös. Rakastan käydä siellä, vaikkei yleensä tule ostettua kun vähän jotain karkkeja ja pikkusälää. Se on vaan se fiilis, kun pääsee sinne kierteleen ja katteleen, että mitähän uutta se Keskisen Vesa on keksiny viime kesän jälkeen.

Kuten aina, kesä oli nopeesti ohi, ja heti syksyllä aloitin työt! Työskentelen siis tällä hetkellä videovuokraamossa. Työ on iltapainotteista, mikä on ihan kivaa vaihtelua sille, että on saanu joka aamu herätä aikasin koulua varten jo vuosikaudet. Tykkään työstäni ja asiakkaistani, mutta kyllä mulle se omin juttu olis ehdottomasti kahvilatyö! No, ehkä joskus...

Tähän loppuun voisin listata muutaman asian, mitkä on piristäny tässä viimeaikoina paljon!

  • Greyn Anatomia
  • Aurinkoiset pakkaspäivät
  • Vapaapäivät
  • Kavereiden seura
  • Hyväntuoksuinen huuhteluaine 
Oikein ihanaa alkanutta vuotta 2018 kaikille!